Naamion takaa: Sarasvuo

"Mielestäni Jari Sarasvuon kirjoittama Sisäinen sankari on huono kirja", joku saattaa sanoa. Ja kun toinen kysyy, miksi, alkaa kehää kiertävä keskustelu joka ei koskaan pääse sinne mihin pyrkii. Miksi ei pääse? Siksi, että kirjaa kommentoinut ei ole lukenut sitä.

Teen paljastuksen: en ole tuollaista sanonut ääneen, mutta olen antanut itseni ajatella, että Sisäisen sankarin täytyy olla huono kirja. Olen toki selaillut kirjaa, sieltä täältä, mutta ei se sinällään anna perusteltuja valmiuksia tuomita koko kirjaa.

Miksi olen silti antanut itseni ajatella niin? Koska Jari Sarasvuo on ristiriitainen ja mielipiteitä herättävä hahmo. Koska en millään pysty hyväksymään suurinta osaa hänen mielipiteistään, vaikkei minun tarvitsisikaan. Esimerkiksi joidenkin Sarasvuon televisioesiintymisten jälkeen olen nieleskellyt vatsahappoja, joita hänen paikoitellen hyvinkin porvarillisia arvoja myötäilevät kommentit ovat nostattaneet kurkunpäähäni. Satunnaisesti ne vatsahapot nousevat aivoihin asti herättelemään ajatuksia siitä, millainen ihminen Jari Sarasvuon täytyy olla.

Se on oikeastaan aika typerää. Mutta se kertoo jotakin minusta, ihmisestä.


TRAINERS' HOUSE –MILJOONAT

Mikä meitä ihmisiä vituttaa eniten?

Se, ettei meillä ole fyrkkaa yhtä paljon kuin Sarasvuolla. Meillä saattaa olla vuokra-asunto tai kerrostalosta omistusasunto, jonka oikeastaan suurimmaksi osaksi omistaa pankki, jolta olemme lainamme anoneet. Tai sitten meillä on kokonaan maksettu omakotitalo – maksamme vain vedestä, sähköstä ja lämmityksestä – jonka pihassa seisovat edustus-Mersu, puolison kauppakassi-Fiat ja tyttären mopoauto.

Mutta kuitenkaan meillä ei ole sellaisia rahoja kuin Jari Sarasvuolla, ja sekös meitä vituttaa. Viime perjantaina (27.9.2013) ilmestynyt Arvopaperi–lehti uutisoi, että Sarasvuo on syyskuussa "myynyt jo liki 2,9 miljoonaa osaketta". Juttu ei kerro, paljonko tuollainen määrä osakkeita on rahassa, mutta jos kyse on esimerkiksi Trainers' Housen osakkeista, summa pyörii jossakin 150 000 - 200 000 € kupeilla. Summa tuntuu pieneltä, kun sitä vertailee osakkeiden määrään, mutta isolta jos sitä ajattelee omalle pankkitililleen.

Ja taas alkoi vituttaa.

Ehkäpä suuri osa kirjailija-kollegoistani nyt koneensa ääressä miettii, että "ei minua ainakaan vituta, sillä minua ohjaavat täysin erilaiset, terveemmät ja humaanimmat arvot".

Silti hekin jättävät omat numeronsa lottoarvontaan jokaikinen viikonloppu.


TOIMITTAJA–SARASVUO

Ainakin osa ikäluokastani muistaa hatarasti Sarasvuon television Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmasta, jota tämä juonsi yhdessä Simo Rantalaisen (nyk. Mujahed bin Risto Faisal) kanssa 1990-luvulla.

Ohjelman jälkeen mies hävisi hetkeksi julkisuudesta, kunnes palasi sinne – tällä kertaa kirjailijana. Sisäinen sankari ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1996 ja sen jälkeen kirjoja on tullut julki tappavan tasaisesti. Ne edustavat kaikki likimain samaa genreä. Kirjojen ilmestymisen jälkeen Sarasvuo on mielletty jonkinlaiseksi yritysvalmentajaguruksi, mielikuva jota sittemmin Trainers' House -yrityksen avulla tienattu sievoinen omaisuus alleviivaa jouhevasti.

Entinen provosoiva televisiojuontaja, nyttemmin miljonääri ja yritysvalmentaja joka satunnaisesti vierailee television keskusteluohjelmissa, joskus jopa tosi-tv–produktioissa (kuten Diilissä vuonna 2005). Tarvitaanko enempää ihmisten ärsyttämiseen? Tuskinpa.

Nyt Jari Sarasvuo on tehnyt paluun televisioon. Torstaina 26. syyskuuta alkoi uusi talk show Nelosella. Ohjelma kantaa hänen nimeään.


ROOLIPELEJÄ

Uuden talk show'n ensimmäisenä vieraana oli kansan palvoma artisti, hiljattain paluun julkisuuteen ja lavoille tehnyt Jenni Vartiainen, jonka kanssa Sarasvuo keskusteli laulamisesta ja sen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin.

Vartiaisen jälkeen vieraaksi saapui kirjailija Kari Hotakainen, joka oli – ainakin Sarasvuon omien sanojensa mukaan – yllätysvieras Sarasvuolle itselleenkin. Keskustelu Hotakaisen kanssa meni jouhevasti, ja liittyi osaltaan tottakai Hotakaiselta vastikään ilmestyneeseen romaaniin Luonnon laki (Siltala 2013), joka taas osaltaan liittyy Hotakaisen itsensä taannoin kokemaan auto-onnettomuuteen, josta mies näyttää toipuneen upeasti.

Kolmanneksi vieraaksi keskustelemaan saapui Kokoomusnuorten liideri Susanna Koski ja tämän vanavedessä vasemmisto"nuori" Dan Koivulaakso (yli kolkytvee).  

Tässä vaiheessa allekirjoittanutkin kohensi ryhtiään kotisohvalla, sillä tiedossa oli kaksi täysin vastakkaisia arvoja ajavaa immeistä, joilla tuskin olisi toisistaan mitään hyvää sanottavaa.

Ja mitä tekee Sarasvuo melkeinpä ensimmäiseksi? Pyytää heitä kehumaan toisiaan ja tekemään sen vieläpä niin, etteivät samalla piiloudu hyvin opetellun poliittisen jargonin taakse. Homma ei onnistu, kumpainenkin "aloitteleva" poliitikko jäätyy jalanjälkiinsä.

Niin riisuttiin alastomiksi tulevaisuuden poliitikot, vallankäyttäjät. He eivät onnistuneet astumaan yhdestä roolista toiseen. Omaavat varmasti useammankin roolin, mutta eivät ymmärrä sitä. Julkisuudessa ei tarvitse olla vain yhdenlainen. Jos he haluaisivat varmistaa poliittisen menestymisensä saamalla ajamilleen asioille ja täten samalla itselleen kannattajia, heidän tulisi ymmärtää se.

Samalla riisuttiin Helteen Teemulta joitakin ennakkoluuloja, joita en ymmärtänyt omaavani. Vai olivatko nekin vain liian vahvoiksi parkkiintuneita rooleja?


HUOMIOTALOUS

En suoraan sanottuna tiedä, mistä Sarasvuon kirja Huomiotalous. Diilin opetukset (Otava 2005) kertoo, sillä en ole lukenut sitä, en edes selaillut. Ehkä Sarasvuo lähettää – jos tulee lukeneeksi tämän kirjoituksen – minulle sekä Sisäisen sankarin että Huomiotalouden.

Mistä oikein on kyse? Että mies, joka miljoonineen ja mielipiteineen jakaa pelikentät käytännöllisesti katsoen puoliksi, tekee comebackin televisio-juontajaksi omassa talk show'ssaan ja suvereenisti "vie homman himaan" tai "voiton kotiin"?

Kyse on rooleista. Jotka ovat ehkä sidoksissa lahjakkuuteen.

Millaisen roolin Sarasvuo taannoin otti osallistuessaan Ylen kanavalla esitettyyn "iltaan", jolloin hänen melko selvärajaisesti onnistui ärsyttää myös keskusteluun osallistunut bloggari ja mielipidevaikuttaja Emilia Kukkala kiihtyneeseen mielentilaan?

Millaisen roolin Sarasvuo otti ryhtyessään bisnesnikkariksi aikomuksenaan tehdä vähän fyrkkaa ajatuksilla, joita oli pohtinut ja todennut hyviksi?

Entä mihin rooliin Sarasvuo palasi tehdessään comebackin televisio-juontajaksi omaa nimeään kantavassa talk show'ssa?

Vastaus kolmeen yllä esitettyyn kysymykseen: sellaiseen ja siihen rooliin, mitä kulloinkin tarvitaan.

Periaatetasolla Jari Sarasvuon jokaisella julkisella roolilla on yksi yhteinen, nimittävä piirre: toisen ihon alle meneminen. Yksityisistä rooleista en puhu, sillä niillä on aivan eri merkitykset ihmiselämässä eikä niiden pohdiskelu ole millään tasolla mielenkiintoista. Sen sijaan julkisista rooleista olen havaitsevinani, että Jari Sarasvuo on onnistunut menestymään hyvin yksinkertaisella aineksella: psykologialla.

Se on älykkyyteen sidottuna perkeleellisen tehokas väline. Kun Sarasvuo pääsee ymmärrykseen ihmisen luonteesta, hän osaa tuoda sieltä tarpeellisia piirteitä esiin. Sekä toimittajan että yritysvalmentajan ja yrittäjän ammatissa tätä voisi kutsua ammattitaidoksi.

Mutta entäpä minä? Siis se, joka kohtaa Sarasvuon tavalla tai toisella? Ei huolta – sekin oppii itsestään jotakin.


MITÄ TÄSTÄ OPIMME?

Kun antaa itsestään jotakin, saa takaisinkin. Ja mitä enemmän on valmis uhraamaan, sitä enemmän on valmis vastaanottamaan. Ihmisellä on useampia rooleja – yhdenlaista älykkyyttä on oppia tunnistamaan ne ja sen jälkeen hyödyntämään niitä.


*edit. 29.9.
Jenni Vartiainen teki paluun tauolta, jonka syy ei ollut äitiysloma.

Pahoinvointi–Suomi

Viime aikoina hallituksen kannanotot ovat selvästi koventuneet. Esimerkiksi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen käyttämä retoriikka on tarkentunut, yleismaailmallinen poliittinen ympäripyöreä jargon on vaihtunut tiukkailmeiseksi "nyt on käärittävä hihat"–tuijotteluksi, ryhti on sanamukaisesti kohentunut. Mutta kuten aina ennenkin, yleisö, jolle puhe on osoitettu eli tässä tapauksessa oikeastaan koko Suomen kansa, ei tunnu oikein ottavan näitä edesottamuksia vakavasti. Edelleenkään mitään ei suoraan sanota, vaikka kovasti puhutaan. Se on tämän(-kin) hallituksen suurin ongelma. Poliitikon perisynti eli tyhjän puhuminen olemattomaksi imetään näemmä jo äidinmaidosta. Konkreettisia toimia ei ole näköpiirissä.

"Aina ne vain puhuvat", yleisö ajattelee. Minäkin olen antanut tämän tekstin otsikoksi tuollaisen liioittelevan, raskaasti kärjistävän "piikin". Ja kun sopivasti kömpelöillä ulostuloillaan lusikkansa työntävät soppaan vielä uusliberalistiset lukiolaiset eli riivittömät kokoomusnuoret, saavat vakavailmeiset puheet lähinnä teatterimaisia piirteitä. Pitäisikö tässä muka vakavissaan suoda ajatuksia hankalan taloudellisen tilanteen myötä yhteiskunnalliseen syöksykierteeseen ajautuneen Suomen ylle, kun suurin osa kanssapuhujista esiintyy lähinnä herjoja heittelevinä narreina?

Ehdottomasti pitäisi.


RAKENNEPOLIITTINEN OHJELMA TALOUDEN KASVUEDELLYTYSTEN VAHVISTAMISEKSI JA JULKISEN TALOUDEN KESTÄVYYSVAJEEN UMPEEN KUROMISEKSI

Näin otsikoitu nimihirviömietintö, tai "kannanotto" jollaiseksi se on nimetty, julkaistiin 29. elokuuta kuluvaa vuotta. Sen voi löytää valtioneuvosto.fi -sivustolta. Kyseessä on kahdeksantoistasivuinen "monistepinkka", jonka tarkoitus on esitellä lääkkeitä otsikossa esitettyihin sairauksiin.

Tuo on hyvä pinkka lukea. Siellä nimittäin on sitä konkretiaa. Varsinainen pommi löytyy sivulta 10, "Tehokkaammat työvoimapalvelut" –otsikon alta, kohdasta 1.16:

"Varmistetaan, että TE-toimistot lisäävät työtarjousten tekemistä työttömille. Työtarjouksia tehdään heti työttömyysjakson alussa ja työttömyyden pitkittyessä säännöllisesti kaikille työttömille, joilla on riittävät työmarkkinavalmiudet. Tässä yhteydessä TE-toimiston tehtäviä työttömyysturvan toimeenpanossa vähennetään lausuntomenettelyä karsimalla työttömien oikeusturvaa vaarantamatta, jotta resursseja voidaan suunnata tehokkaaseen työnvälitykseen. Sovelletaan työstä ja aktivointitoimista kieltäytymisestä seuraavia sanktioita johdonmukaisesti. Tätä koskevat ohjeet ja tavoitteet sisällytetään TE-toimistojen tulossopimuksiin."

Sanktiot? 

Niistä ei papereissa mainita mitään, mutta voinee arvella että ne liittyvät jotenkin korvausten menettämisiin jne. Samalla ne liittyvät niihin matalapalkka-alojen töihin, joista poliitikot ovat myös puhuneet, joidenkin virkamiesten ja puheenpitäjien ohella. 

Käytännössä tulee tapahtumaan siis seuraavaa: eri alojen työehtosopimuksia muokataan sellaisiksi, että esimerkiksi kouluttamaton työtön ihminen työllistyy työsuhdeputkeen, jossa pahimmillaan viikon–kahden mittainen määräaikainen sopimus aina vain uusiutuu ja vieläpä palkalla jolla todennäköisesti ei elä. On hyvä muistaa, että nyt otsikoissa puheena olleista ns. nollasopimuksista (eli ettei indeksinmukaisia palkankorotuksia anneta) on kuitenkin pitkä matka siihen, että ihminen joutuisi joidenkin sanktioiden uhalla vastaanottamaan – sanotaanko vaikkapa tuhat euroa/kk miinus verot – erittäin pienipalkkaisen osa-aikaisen työn. 

Entäpä sitten periferioissa, joista työt tunnetusti karkaavat kaupunkeihin. Ei huolta, siellä asuvia muistetaan suorastaan suurella lämmöllä:

"Valmistellaan työttömyysturvaan muutos, jolla laajennetaan velvollisuutta ottaa vastaan työtä työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä myös nykylain mukaisen 80 kilometrin etäisyydellä olevan työssäkäyntialueen ulkopuolella siten, että yhdensuuntainen matka-aika on joukkoliikennevälineellä on keskimäärin enintään 1,5 tuntia kokopäiväisessä työssä."

Ihminen siis velvoitetaan ottamaan vastaan työ, jonne työmatkaa kertyy yhteen suuntaan puolitoista tuntia. Esimerkiksi otettakoon Salossa asuva ihminen – hänen on otettava vastaan työpaikka, joka sijaitsee Helsingissä. Paljonko on työmatkoista aiheutuvat kuukausittaiset kulut? Pari sataa euroa kuukaudessa ei riitä, kun kyseessä on kokopäivätyö. 

Entäpä mitä tarkoittaa "kokopäiväinen työ"? Pahimmillaan sitä, että kahdeksantuntista työpäivää kohti työntekijä tekee kolmen tunnin työmatkat. Siihen kun laskee vielä matkat julkiselle kulkuvälineelle, sillä harvapa immeinen asuu bussipysäkin tai juna–aseman vieressä, voidaan laskea että kahdeksantuntisesta työpäivästä kehkeytyi kaksitoistatuntinen rupeama. Ja vieläpä mahdollisesti matalapalkkaisella alalla. Kyllä alkaa 200-300€ työmatkalippu kirvellä silmissä.

Lienee selvää, että kun palkkataso alenee ja työmatka pitenee, eli myös työn ja sitä kautta elämän kuormittavuus kasvaa, tarvitaan selviä ja voimakkaita tukitoimenpiteitä työssä jaksamisen edistämiseksi.  Siihen hallituksella on esittää seuraavanlaiset keinot, otsikon "Terveys ja työkyvyn ylläpitäminen"alta:

"Laaditaan kokonaisvaltainen toimenpideohjelma ja tehdään tarvittavat muutokset lainsäädäntöön alkoholin kulutuksen ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi tilanteessa, jossa matkustajatuonti rajoittaa mahdollisuuksia käyttää verotusta kulutuksen ohjaukseen."

Työuupumukseen ja iän myötä luonnolliseen fyysisen kunnon heikkenemiseen hallituksella on siis alkoholipoliittiset keinot.

MITÄ ON EDESSÄ?

Oikeistolaiset arvot näkyvät hallituksen toimissa ja mietinnöissä. Se on erikoista kun ottaa huomioon, että kokoomuksen ohella hallituksessa istuvat myös sos.dem., vas., vihr. & kristilliset.

Lähimmäisenrakkaus ja huolenpito vähäosaisista on aika kaukana hallituksen nykyisestä linjasta. On suorastaan irvokasta naamioida nyt esitetyt "lääkkeet" hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Kyse on enemmänkin pahoinvointivaltion esiinmarssista.

Edessä on taistelu, josta vain vahvat selviytyvät. Syy, miksi he selviytyvät, on yksinkertainen: heidän ei edes tarvitse taistella.

Suomen taloudellinen tilanne on niin hankala, etteivät nämä uudistukset, jos niitä sellaisiksi voi sanoa, riitä mihinkään. Yritysmaailman kanssa kaulailevien poliitikkojen puheet innovoinnista ja paremmasta työelämästä ovat tällaisten edellä mainittujen esitysten perusteella melko papanamuotoista puppua. Yhtäällä puhutaan Roviosta esimerkkinä, toisaalla vedetään hirttosilmukkaa kansalaisen kaulaan.

Puhutaan ihmisten kohdalla sanktioista, kun kyse on yhteiskunnasta joka ei toimi. Pyritään muuttamaan ihmistä kun systeemi ei toimi. Tällaisiin ristiriitoihin syy löytyy arvoista: kun vasemmistopuolueetkaan eivät enää löydä henkiseen kotiinsa, kun kokoomuksen nuorisojärjestönkin arvomaailma muuttuu rasistikseksi pilkunviilaukseksi, ja kristillisen puolueen suurimmat vaikutukset ovat kirkosta eroamisia, voidaan puhua suomalaisen politiikan ja sen tekemisen kriisistä. 

Pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Suomalainen yhteiskunta ei ole kriisissä, vielä, mutta suomalainen johtajuus ja päätöksenteko sen sijaan on. Arkadianmäelle on laskeutunut sellainen unirätti, minkä läpi realismi näkyy pelkästään talouslukuina. Tavallisen ihmisen se ryydittää vain ikiuneen.

Sillä kun koko tähän keitokseen lisätään vielä kuntien hankala tilanne – puhutaan pakkoliitoksista jotka lisäävät esimerkiksi etäisyyksiä ihmisen ja terveyspalveluiden välille, voidaan alkaa jo pelätä. Kyse ei olekaan enää rahasta ja työstä, vaan terveydestä. 

Missä kohtaa hyvinvointiyhteiskuntaa sijaitsee ihminen, joka odottaa ambulanssin tuloa tunnin?

Kun Elopin Stephen Nokian myi - itselleen

Tänään, syyskuun kolmantena, istuin aamujunassa matkalla Helsinkiin. Vähän matkaa Hyvinkään jälkeen iPuhelimeni näytölle ponnahti uutinen: Nokian puhelinliiketoiminta myydään Microsoftille.

Sokeeraava uutinen alkoi pyöriä mielessä. Olihan asioista kuiskittu – vielä heinäkuussa Elop kielsi myyntiaikeet Wall Street Journalin haastattelussa. Mutta vaikka globaalistikin hankalasta taloustilanteesta on viime vuodet puhetta riittänyt ja Suomi on samaan alamäkeen muiden valtioiden kanssa liukunut, uutinen silti sykähdytti tunnetasolla: harvassa lienevät ne työikäiset suomalaiset, jotka eivät olisi joskus omaa nokialaistaan ylpeänä pidelleet.

Muistelenhan vielä itsekin kaiholla sitä kameleonttikuorista 3210-mallia, jonka saattoi tiputtaa toisen kerroksen parvekkeelta asfaltille, kerätä osat talteen ja liimailla puhelin uudelleen kasaan, eikä ulkoisia ruhjeita kummempia vikoja jäljelle jäänyt.

Mutta miksi myynti tapahtui juuri nyt, kun vielä puolitoista kuukautta takaperin toimitusjohtaja Elop oli vakuutellut, ettei myymiselle ollut perusteita? Miksi Elop puhui myynti-ilmoitusta seuranneessa tiedotustilaisuudessa, että kyseessä oli hänen mielestään rationaalinen ratkaisu? Miksi Elop edes puhui tiedotustilaisuudessa? Mikä sai hänet muuttamaan mielensä parissa kuukaudessa? Vai oliko syy ristiriitaiselle puheelle se, mikä saa kaikki salaliittoteoreetikot nuoleskelemaan hunajaa?

Että Stephen Elop oli myyrä.


UUSI MESSIAS

Syyskuussa 2010 kanadalainen Stephen Elop siirtyi Microsoftilta Nokia Oyj:n palvelukseen. Hänen nimityksensä Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi herätti keskustelua, sillä potkut saaneen Olli-Pekka Kallasvuon seuraajaksi oli uumoiltu Nokian langattomien palvelujen yksikön johtaja Anssi Vanjokea, tuolloin Nokian hallituksen puheenjohtajana toimineen Jorma Ollilan omaa suosikkiehdokasta.

Elop astui alamäkeen luisuneen matkapuhelinvalmistajan ruoriin nopeasti. Kiinnostus oli kovaa Nokian historian ensimmäistä ei-suomalaista toimitusjohtajaa kohtaan. Ihmetystä herätti mm. se, miksei Elopin perhe muuttanut tämän mukana Suomeen. Epäiltiin, ettei Elop ollut tullut jäädäkseen.

Hänellä ei ollut entuudestaan kokemusta johtamisesta matkapuhelinbisneksessä, varsinkaan Vanjokeen verrattuna. Elop oli liittynyt Microsoftin palvelukseen vuonna 2008, ja tuota pestiä edeltäneessä työpaikassaan, tietoliikenneyhtiö Juniper Networksissa, Elop oli viihtynyt vain vuoden verran. Elopia saattoi siis luonnehtia nopealiikkeiseksi kaveriksi; syystä tai toisesta maisema vaihtui vikkelään, eikä perhekään tuntunut aina pysyvän perässä.

Mitä Elopilta odotettiin? Miksi Elop valittiin Nokian toimitusjohtajaksi?

Sitä voi vain arvailla. Jälkiviisaana voi todeta, ettei oikein mikään onnistunut.


MYYRÄNTYÖTÄ

Nokia jatkoi Elopinkin komennuksessa alamäkeään. Yhtiön brändi kärsi edelleen mittavia vahinkoja uusien puhelinmallien floppaamisen ja imagon näivettymisen vuoksi. Media revitteli otsikoita milloin osakekurssien laskusta, milloin hinnakkaista yrityskaupoista ja massiivisista irtisanomisista. Pisteenä iin päälle oli Elopin vähättelevät lausunnot yrityksen omasta Symbian–käyttöjärjestelmästä. Se karkoitti loputkin vanhoista asiakkaista.

Minunkin mittarini tuli lopulta täyteen. Henkilökohtaisesti Nokian alamäki näkyi pieneen osakemäärään sijoitetun euromäärän puolittumisena ja luottamuksen katoamisena. Vaihdoin Applen talliin. Kuten niin moni muukin, olin kadottanut mielenkiintoni Nokiaan ja sen tuotteita kohtaan.

Ei ollut jäljellä enää mitään, mihin uskoa. Niin tuntuivat sijoittajatkin ajattelevan. Osakekurssi jatkoi syöksyään ja kaikennäköiset huhut alkoivat velloa valtoimenaan.

Kunnes koitti tämä päivä, syyskuun kolmas herran vuotta 2013. Uutista tuoreeltaan analysoineet analyytikot kommentoivat myyntihintaa alhaiseksi – hinta oli Microsoftille kummallisen edullinen. Koko kuviota pidettiin erityislaatuisena: vain muutaman vuoden aikavälillä Elop oli vaihtanut työtuolia Microsoftilta Nokialle ja takaisin, ja siinä välissä myynyt Nokian puhelinbisneksen Microsoftille.

Silti Nokian osakekurssi kääntyi nousuun. Niin ei käynyt Microsoftin osakkeelle.

Kuinka tässä sitten lopulta kävi?

Epäilemättä Myyrä onnistui työssään, mutta kannattiko se? Jotta voisi antaa vastauksen, pitäisi osata katsoa tulevaisuuteen, nähdä pitkälle.

Likinäköiseltä myyrältä se onnistuu huonosti.